Johdanto iaidoon

takada1Useimmat ihmiset eivät tunne iaido-sanaa. Kuten judo, karate ja aikido, on myös iaido japanilainen budolaji. Se eroaa oleellisesti näistä kolmesta edellä mainitusta. Iaido on laji, jonka harjoittelussa käytetään asetta. Iaidossa harjoitellaan samuraimiekalla eli katanalla yksin, ilman paria. Iaido on itse asiassa taito, jossa opitaan miten miekka vedetään tupesta.

Iaidon perinteet ja juuret johtavat meidät kauas Japanin historiaan. Samuraita nimeltä Hayashizaki Jinsuke Minamoto no Shigenobu, on pidetty iaido-tyylisuuntien alkuunpanijana suurimmalle osalle iaidon nykyisin elossa oleville koulukunnille. Hayashizaki kuoli yli 70-vuotiaana Genna-kaudella (1615–1624).

Aluksi iaijutsu oli osa kenjutsua. Aikaa myöten kehittyi mestareita, jotka keskittyivät pelkästään miekanvetoon tupesta ja sen käyttöön taistelussa. Aika kului ja rauhanomaisen Tokugawa-kauden kuluessa monet mestarit näkivät iaidossa erinomaisen tavan kehittää harjoittelijoiden henkistä, älyllistä ja fyysistä puolta. Iaido oli syntynyt.

Japanilainen miekkaharjoitus sisältää kaksi tapaa, tai Do’ta. Eräs miekkailun opettaja sanoi kerran, että iaido on olemassa vain miekka tupessa, kun miekka on vedetty, syntyy kendo. Iaido voidaan katsoa puolustukselliseksi lajiksi, kun taas kendo keskittyy hyökkäykseen.

Käytännössä iaidon harjoittelu koostuu harjoitusmuodosta, jota kutsutaan kataksi. Kata tarkoittaa liikesarjaa, jossa harjoitellaan erilaisia taktisia miekkaliikkeitä. Jokainen kata sisältää neljä osaa: nukitsuke (miekan veto lyöntiin suoraan tupesta), kiritsuke (leikkaava lyönti), chiburi (veren ravistus terästä) ja noto (miekan palautus tuppeen).

Iaissa harjoitellaan ilman vastustajaa. Tekniikat ovat moninaisia ja niitä harjoitellaan erilaisista alkuasennoista: kyyrystä, istuvasta tai seisovasta asennosta sekä suoraan kävelystä. Jokaista mahdollista hyökkäyksen suuntaa tutkitaan tarkoin: vasen, oikea, edestä ja takaa, pimeässä ja valossa. Joskus harjoitellaan tilanteita, joissa tilassa on ulkoisia esteitä, jolloin normaali veto tupesta ei onnistu tai harjoittelijan yllä on matalalla roikkuva kohde. On tekniikoita toisista iaikoulukunnista olevia vastaan ja muotoja vastustajan hyökkäystä vastaan, jolloin vastustaja yrittää estää iaidokaa vetämästä miekkaa tarttumalla tämän miekkaan kahvasta tai tupesta, joko edestä tai takaa.

Iaidoa ei voida pitää urheiluna. Sitä voitaisiin ehkä verrata japanilaiseen jousiammuntaan, kyudoon. Molemmissa oppilas yrittää iskeä tai ampua, ei vastustajaa, vaan jotakin itsestä. On siis olemassa ennalta määrätty katan muoto, jota tutkitaan loputtomasti. Tätä muotoa hiotaan ja hiotaan kunnes päästään kauniiseen ja harmoniseen kokonaisuuteen. Todellinen iaido-mestari on harmoniassa miekkansa kanssa – miekka on osa miekkamiestä.

Harjoittelussa käytetään aitoa japanilaista miekkaa (katana), harjoitusmiekkaa (iaito/mogito) tai puumiekkaa (bokken). Miekkaa käsitellään kunnioituksella, hyviä tapoja noudattaen. Harjoituksen alussa ja lopussa oppilas kumartaa aseelleen, hän ei astele toisten miekkojen yli tai kosketa niitä ilman omistajan lupaa.

Iaido ei itse asiassa tarkoita vastustajan voittamista, vaan itsensä voittamista. Ainoa ja hankalin vastustaja on iaidoka itse. Voitto iaidossa tarkoittaa anteeksiantavaa sydäntä ja taistelun välttämistä. Iaido tarkoittaa harjoittelua kohti inhimillistä täydellisyyttä. Siinä ei ole murhanhimoista tarkoitusta tappaa toista ihmistä. Loputtomalla harjoittelulla iaidoka oppii ymmärtämään paikkansa maailmankaikkeudessa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *