Yushingijuku Takada Dojo on Takada Sensein oma dojo, jolla on iaidoharjoituksia Yokohaman seudulla 2-3 kertaa viikossa. Vierailu hänen saleillaan Japanissa edellyttää jäsenyyttä ko. organisaatiossa sekä suoritettuja graduointeja. Liittyminen Yushingijuku Takada Dojoon tapahtuu täyttämällä liittymiskaavake (japaninkielinen, kts. täyttömalli alla) sekä maksamalla liittymis- ja vuosimaksut. Maksujen suuruus on riippuvainen Japanin jenin kurssista, sillä maksut menevät suoraan Japaniin
Yushingijuku Takada Dojon sekä. Dojoon on liityttävä vähintään 3 kuukautta ennen ensimmäistä graduointia. Tutustu täyttömalliin huolella ennen lomakkeen täyttämistä. Kirjoita nimesi sille varatun kentän alareunaan: sen yläpuolelle tulee jättää tarpeeksi tilaa japanilaisin merkein kirjoitettavalle nimen selvennykselle.
Liittymiskaavake Yushingijukuun ja täyttömalli
Graduointi
Yushingijuku Takada Dojon pohjoismaiset, bulgarialaiset ja muiden maiden harjoittelijat voivat osallistua dangraduointeihin Takada-sensein leirien yhteydessä. Kussakin maassa voi suorittaa kyuarvoja paikallisen Takada-sensein valtuuttaman tuomarikollegion edessä. Suomessa kyugraduointeja järjestää Suomen Muso Shinden Ryu yhdistys yhdessä Yushingijuku Takada Dojon kanssa. Dangraduoinnit hyväksyy Nippon Iaido Kyokain (NIK) hyväksymä japanilainen tuomari tai tuomaristo
Kyugraduointi
Kyugraduointiin eli “vyökokeeseen” voi osallistua kun on ollut Yushingijuku Takada Dojon jäsen vähintään 3 kuukautta sekä käynyt iaidon perusharjoittelujakson. Lisäksi Yushingijuku Takada Dojon liittymismuodollisuuksien tulee olla kunnossa: liittymiskaavake täytetty ja toimitettu edelleen, liittymis- ja vuosimaksut hoidettu.
Graduoinneista perittävät maksut määritetään Japanin jenin kurssin mukaan ja siihen lisätään vielä lähetys- ym. kulut. Graduointimaksu maksetaan etukäteen ennen graduointia, ja jos graduointi hylätään, saa maksusta rekisteröintiosuuden takaisin. Graduointiin kuuluu kirjallinen koe sekä tekninen koe. Kumpikin on suoritettava hyväksytysti, muutoin suoritus hylätään.
Kirjalliseen kokeeseen osallistujille lähetetään linkki nettilomakkeeseen, jossa vastataan annettuihin kysymyksiin. Vastaukset löytyvät MSR-käsikirjasta.
Kokeeseen osallistujalla on oltava siisti, puhdas asu. Ikkyu-tasolle pyrkivällä on oltava montsuki-asu (vähintään montsuki-takki + alustakki, hakama sekä valkoiset tabit)
Saat tästä MSR-käsikirjan, jossa on kyugraduointiin tarvittavat tiedot.
Kyugraduointi ilmoittautumiskaavake
Lomake täytettävä siististi ja huolellisesti. Nimi kirjoitetaan järjestyksessä Sukunimi, etunimi ja päivämäärät japanilaisittain vvvv-kk-pv.
Dangraduointi
Takada Dojon kanssa. Dangraduoinnit hyväksyy Nippon Iaido Kyokain (NIK) hyväksymä japanilainen tuomari tai tuomaristo. Dan-kokeeseen tulijan on oltava NIK:n jäsen.
Dangraduointiin voivat osallistua ne harjoittelijat, jotka ovat Nippon Iaidô Kyôkain (NIK) jäseniä. Liittyminen tapahtuu samalla shodan-graduointiin ilmoittautumisen yhteydessä. Graduointiin osallistumisen edellytyksenä on vähintään vuosi ikkyû-arvon suorittamisesta ja oman dôjôn opettajan suositus.
Dan-graduointia varten pitää olla virallinen graduointiasu: montsukitakki, valkoiset tabit ja siisti hakama sekä zôrit, joissa on valkoiset nauhat.
Dangraduoinnit suoritetaan Takada-sensein leirien yhteydessä Suomessa, Ruotsissa tai Japanissa. Kuudennesta danista lähtien suorituspaikka on honbudôjô, Yokohamassa, Japanissa. Kuudetta dania varten pitää olla hankittu aito nippon-to, eli perinteinen japanilainen miekka. Koe on kaksiosainen: esikarsinta pohjoismaisilla leireillä ja varsinainen graduointi Yokohamassa.
Nippon Iaido Kyokaihin on liityttävä 1. danin graduointiin ilmoittautumisen yhteydessä. Kirjoita kaavakkeeseen nimesi sille varatun kentän alareunaan. Sen yläpuolelle pitää jäädä tilaa nimen selvennykselle japanilaisin merkein. Lisäksi on maksettava NIK:n liittymis- ja vuosimaksut.
Ilmoittautumisen yhteydessä shodania yrittävät joutuvat täyttämään myös “daicho” kaavakkeen.
NIK liittymiskaavake ja täyttömalli
Daicho-kaavake
Dangraduointi ilmoittautumislomake ja täyttömalli
Muiden kaavakkeiden ohella pitää palauttaa kirjallinen koe. Kirjallisen kokeen kysymykset saa, kun on maksanut dan-kokeen osallistumismaksut Yushingi-tilille. Kokeen vastaukset palautetaan graduointivastaavan ohjeiden mukaan. Vastaukset tulee kirjoittaa englannin kielellä.
Huom! myöhästyneet paperit aiheuttava hylkäyksen, koska paperit on edelleen lähetettävä Japaniin honbulta annettuun eräpäivään mennessä ja kaikkien paperit pitää lähettää yhtenä eränä. Japanin honbulla paperit menevät sikäläisen johtokunnan tarkasteluun. Paperien pitää olla Japanissa n. 1 kk ennen tekniikkakoetta ja paperien kulkuun Japaniin on varattava 1 1/2-2 viikkoa. Yleensä Takada-sensei lähettää kysymykset noin 1 1/2 – 2 kk etukäteen.
Dan-kokeen kirjallisiin ei Takada-sensei ole antanut mallivastauksia (toisin kuin kyu-kokeissa), vaan papereita tarkasteleva johtokunta katsoo vastausten perusteella kokelaan kypsyyttä. Kysyttyjä asioita on käsitelty hänen leireillään joko luennolla, harjoituksissa tai iltaistunnoissa. Danien on syytä huomata, että Sensei olettaa danien, varsinkin ylempien, osallistuvan koko hänen vierailuunsa, myös illanviettoihin.Kirjallisen kokeen kysymyksiin vastaaminen vaatii hieman oma-aloitteista työtä kirjojen tai Internetin ääressä.